sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

VIIKKO 13

Oikein ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!


Tällä viikolla aloitamme Eurooppapelin. Opettaja kertoo ensimmäisellä tunnilla pelisäännöistä ja matkaliput arvotaan. Teemme myös jokainen itsellemme kirjetaskun, jossa voimme pitää omia pelimerkkejämme.
 Jokaisella oppitunnilla oppilaan on mahdollista saada tavoitten mukaisesta työskentelystä erivärisiä vaunukortteja, joita vastaan hän voi rakentaa kiskoja omalla pelivuorollaan. Näiden mukaan voit nyt asettaa omat viikon tavoitteesi!  Saavutetuista reiteistä eli menolipuista saa menolipun verran pisteitä. Jos pelin loppuessa reitti ei ole toteutunut, sen pisteet vähennetään. Eli kaikki otetut menoliput kannattaa ehdottomasti toteuttaa. Alkujaossa lipuista saa laittaa kaksi pois, jos haluaa. Aina myöhemmin, kun menolippuja nostetaan lisää, niitä otetaan neljä kappaletta, joista halutessaan saa palauttaa kolme. Yksi on aina pakko ottaa, vaikka ei saisikaan toteutettua sitä enää pelissä. (Kannattaa valita pienin pistemäärä, jos mikään menolippu ei voi toteutua.) Tätä peliä pelataan niin kauan kuin kaikki junatarrat loppuvat joltakin pelaajalta. Senjälkeen pelataan vielä yksi kierros.
Tällä tunnilla jokainen tekee itselleen kirjekuoren, jossa säilyttää omia menolippujaan, tarrojaan ja saamiansa vaunukortteja. Kun oppilas rakentaa vaunuillaan kiskon, vaunukortit hävitetään, eli niitä ei enää voi käyttää.
Toivottavasti pelillisyys tuo mukavia ulottuvuuksia opiskeluumme! Anna heti palautetta, jos jokin ei toimi, niin kehittelemme peliä reilun pelin sääntöjen mukaisesti!
Tällä viikolla lukujärjestyksessä on tosi paljon mukavaa. Ensinnäkin, sinun täytyy opiskella itsenäisesti kotona, mitä tarkoittaa PROSENTTI, sekä laskea sivulta 62-63 kaikki tehtävät keskiviikkoon mennessä, koska meillä menee tiistain matikantunti omien kummien opettamiseen. Jos sattuu, ettet osaa, vaikka kuinka lukisit kirjasta, ei hätää, sillä autamme sinua kyllä loppuviikosta!

Tiistaina kaikilla on koulua klo 8.30-14.30 (b-ryhmällä yksi lisätunti) , silloin on kaksi tuntia kummipajoja matikasta sekä kaksi tuntia kuvaamataitoa. Keskiviikkona klo 8.30 -13.15, torstaina normaalipituinen päivä, mutta silloin on kaikilla matikkaa ja maantietoa, ei kuvista.
Perjantaina kaikki (paitsi Aen)  tulevat kouluun klo 8.30, (a-ryhmällä yksi lisätunti) eli silloin on ekatunnilla uskontoa.

Tässäpä muuten kahdeksan mysteeritehtävää prosenteista englanniksi. Kahdesta oikein ratkaistusta mysteeristä saat yhden veturikortin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti